Kolmea yritystä pyörittävä Saara Vauhkonen toivoo lisää yhteisöllisyyttä yrittäjien keskuuteen
Vauhkosen mielestä haastavaa on oman osaamisen sanoittaminen. Yrittäjäkollegat kuitenkin tukevat toisiaan markkinoinnissa kuten myös ideoiden kehittämisessä ja työhyvinvoinnissa.

Tapahtumat, työpajat, fasilitointi. Niiden parissa mikkeliläinen Saara Vauhkonen on työskennellyt viime vuodet toimiessaan yrittäjänä peräti kolmessa yrityksessä. Yritystoiminnan hallinnollinen puoli on Vauhkoselle sivuseikka, sillä häntä ajaa eteenpäin innostus tehdä ja toteuttaa – byrokratia kyllä lutviutuu sivussa, kun vain osaa pyytää apua.
”Rapatessa roiskuu ja mennessä näkköö! Sen kuin vain rupeaa touhuamaan. Yrittäjä-nimikkeen voisi muuttaa tekijäksi, sillä ei tässä vain yritetä vaan tehdään. Ihan hyvin oon pärjännyt, vaikka en ole tehnyt yhtään liiketoimintasuunnitelmaa.”
Ennen yrittäjäksi ryhtymistä Vauhkonen työskenteli reilun vuoden ajan Etelä-Savon yrittäjillä. Siellä hän loi verkostoja ja järjesti ensimmäistä kertaa työelämätapahtuma Sykkeen.
”Mä vähän hermostuin siihen, että saisin ihan samaa palkkaa vaikken olisi tehnyt koko tapahtumaa. Päätin ruveta tekemään itse, jotta saan määritellä itse omaa tekemistäni.”
Monen oli vaikea ymmärtää Vauhkosen päätöstä, sillä kuukausi ennen irtisanoutumistaan hän oli saanut työpaikassaan palkankorotuksen ja tienasi enemmän kuin koskaan aiemmin. Rohkeutta ja itsevarmuutta toivat kuitenkin myönteinen starttirahapäätös sekä tieto siitä, ettei yrittäjäksi ryhtyminen vaatisi suuria investointeja – ovathan tapahtumatuottajan tärkeimmät työkalut kännykkä ja tietokone.
Pahinta mitä voisi tapahtua olisi palaaminen palkkatyöhön, Vauhkonen järkeili.
”Mä oon ollut pitkään esimerkiksi McDonald’sissa töissä, ja se on aina mun takaporttini. Sinne mä pääsen aina”, Vauhkonen nauraa.
Sohvan nurkasta luovaan työympäristöön
Sittemmin Vauhkonen on päätynyt mukaan kahteen muuhunkin yritykseen nimiltä Volat Oy ja City in a Box. ”Päätynyt” on osuva sana, sillä Volat Oy oli kolmen yksinyrittäjän päähänpisto.
”Teimme kaikki töitä jossain sohvan nurkassa, kunnes aloimme miettiä, pitäisikö meillä olla yhteiset toimitilat. Erinäisten sattumien kautta löydettiin nykyinen toimitilamme ja mietimme, että kuka sitä vuokraisi. Tuumimme, että jospa vaikka osakeyhtiö.”
Ajan saatossa Volat Oy on tarjonnut Vauhkoselle paljon muutakin kuin toimitiloja. Yhteisöllinen työympäristö on lisännyt yrittäjien hyvinvointia sekä tuonut heille lisää omia ja yhteisiä projekteja. Tällä hetkellä samoissa tiloissa Mikkelin Nuijamiehessä syntyy muun muassa tapahtumia, nettisivuja, visuaalista suunnittelua, tekstiä ja valokuvia.
”Emme tee ihan samaa työtä, mutta meillä on yhteistä rajapintaa. Aina on joku, jonka kanssa preppailla.”
City in a Box puolestaan tuottaa lahjavihkoja Mikkelin, Helsingin ja Saimaan alueelle. Vauhkosen vastuulla on vihkojen tuottaminen.
Mitä yrittäjän ajalla saa?
Yritystoiminnan lisäksi Vauhkonen työskentelee 50-prosenttisella työajalla tiedekasvatusprojektin koordinaattorina. Hän uskoo, että pedantista luonteesta on apua eri työtehtävien välissä sukkuloinnissa.
”Yksi oleellinen asia on se, että kaikissa on tosi hyvä porukka. Rajuimpina hetkinä ei meinaa pää pysyä mukana, mutta siksi on ihanaa, että ympärillä on muita, joilta pyytää apua. Silloin taas, kun itsellä ei oikein ole töitä, joku toinen saattaa pyytää tekemään hänelle jonkin jutun.”
Tiiviillä yrittäjäporukalla on tapana myös vinkata toisistaan potentiaalisille asiakkaille, mikä on paljon helpompaa kuin oman osaamisen markkinointi.
”Olen yhteisöpedagogi, joten koen olevani älyttömän hyvä yhteisöjen rakentamisessa. Olen hyvä organisoimaan ja pidän langat käsissäni. Siitä huolimatta koen, että on tosi vaikeaa sanoittaa omaa osaamista. Mähän myyn omaa aikaani, ja on hankala sanoittaa, että mitä sillä ajalla saa.”
On myös haastavaa niputtaa Vauhkosen järjestämiä tapahtumia yhteen kategoriaan, sillä listalta löytyvät muun muassa Hulivilikarnevaali, työelämätapahtuma Syke ja Museoiden yö. Yhteistä on se, että tapahtumat ovat melko isoja ja asiakkaana on usein kunta tai jokin muu julkishallinnollinen taho.
Me-henkeä yrittäjien välille
Vauhkonen sanoo olevansa varsin tyytyväinen nykytilanteeseen, jossa suurin osa asiakkaista lähestyy häntä sen sijaan, että yrittäjän tarvitsisi itse osallistua erilaisiin tarjouskilpailuihin. Vaikka Mikkelissä on hänen mukaansa paljon tapahtumatuottajia, tuntuu kaikilla olevan omat verkostonsa ja kohderyhmänsä.
Meni kuitenkin aikaa, ennen kuin Vauhkonen koki Mikkelin ja laajemmin Etelä-Savon olevan valmis hänen kaltaisilleen yrittäjille. Vielä vuonna 2015 Vauhkonen koki, että eteläsavolaiset toimijat pyrkivät tekemään kaiken itse eivätkä ostaneet palveluita muilta yrityksiltä.
Vauhkonen tiesi, että Helsingissä murros oli jo tapahtunut, muttei ollut valmis muuttamaan pääkaupunkiseudulle. Syynä olivat paitsi oma perhe ja lähipiiri, myös se, miten rakas paikka Mikkeli on Vauhkoselle.
Yrittäjä toivoo, että hän pystyy omalla asenteellaan ja toiminnallaan kehittämään kotikaupunkiaan.
”Mä ainakin toivoisin niin. Ihan hirveästi haluaisin lisätä yhdessä tekemisen meininkiä Volatin kautta. Ihana huomata, että uusi sukupolvi on nousemassa ja niillä onkin ehkä enemmän semmoinen me-henki. Se ei ole multa pois, jos sä menestyt.”
Teksti ja kuvat: Lotta Tuominen