Sopimuslentäjästä metsäpalvelualan yrittäjäksi 54-vuotiaana

Kun COVID-19 pandemia vei Tommi Turkilta sopimuslentäjän työt Japanissa, oli mies uuden edessä. Oli pakko etsiä jotain uutta ja miettiä, mikä olisi riittävän mielekästä ja sellaista, missä oli osaaminen olemassa.

Yritystoiminta lähti tarpeesta, että jollain pitää maksaa oma eläminen ja jos ei tee töitä, niin sitä rahaa ei tule. Toisekseen tämä metsäpalveluala oli se mun toinen iso osaaminen.

Riskienhallintaa monelta kantilta

Lentäjänä työskennelleelle Turkille riskienhallinta oli tuttua, vaikka konteksti olikin eri. Uusi yrittäjä mietti myös kannattavuutta.

– Alussa mietin polttopuubisnestäkin, mutta siinä on aika paljon kilpailua. Sitten löysin Kouvolan seudun ammattiopistosta (KSAO) metsäalan ammattitutkinnon ja kun vielä Mäntyharjun kansalaisopistossa alkoi samoihin aikoihin aloittavan yrittäjän valmennus Mikkelin seudun Uusyrityskeskuksen vetämänä, alkoivat palaset loksahdella kohdilleen. Aika nopeasti kävi myös selväksi, että ainoa tapa tehdä tästä kannattavaa, on ryhtyä yksinyrittäjäksi, Turkki kertoo.

Loppujen lopuksi yrityksen perustaminen kävi nopeassa aikataulussa.

– Yrittäjyyskurssi alkoi tammikuussa 2021 ja jo saman kevään huhtikuussa oli yritys toiminnassa. Starttirahan saamisen kannalta käyty kurssi oli ihan ehdoton – ja oli siitä muutakin hyötyä.

Kesäisin metsurin töitä ja talvisin lumihommia

Oman osansa Turkin kaltaisen yrittäjän työhön tuo vuodenaikavaihtelu, jolloin ennakoiminen ja etukäteissuunnittelu helpottaa töiden jaksottamista.

– Luovuutta ja joustavuuttakin tarvitaan, sillä kun lunta vaikkapa tulee tarpeeksi, ei metsähoitotyö ole enää miespelillä kannattavaa. Kesällä esimerkiksi pystyy tekemään vaikka kymmentuntisia päiviä, mutta joulukuussa on enää kuusi tuntia päivänvaloa. Siksi kevät, kesä ja syksy ovat metsänhoitotöiden aikaa, ja talvella olen tehnyt lumenpudotuksia ja aurauksia. Lomaa pidän, kun töitä ei ole – vaikka tammikuussa.

Riskienhallinta on muutakin kuin ennakointia

Eteen saattaa silti tulla haasteita, joihin ei osaa varautua. Turkin kohdalla kysymyksessä oli onnettomuus, jossa hän sai luunmurtuman.

– Käytännössä se tarkoitti, että olin 7 viikkoa pois töistä, jolta ajalta jäi tietysti laskutukset tekemättä, enkä ollut oikeutettu starttirahaan. Vakuutukset ovat siis ainakin sellainen asia, mikä pitää olla kunnossa.

Vinkkejä uusille yrittäjille

Vaikka kokemusta yrittäjyydestä ei monien vuosien osalta olekaan, on Turkilla silti antaa konkreettisia vinkkejä yrittäjyyttä miettiville.

– Alkupääomaa kannattaa olla vähintään kolmelle kuukaudelle, eli huomioida että jo alkuvaiheessa voivat yrityksen vakuutusmaksut olla kaikkien juoksevien kulujen kanssa helposti toista tonnia kuukaudessa ja sitten kun tekee työt ja lähettää laskut, niin ensimmäiseen 7–8 viikkoon ei töistä tuloudu välttämättä vielä mitään. Eli pitää osata taloudellisesti varautua. Toisaalta investointejakin pitää pystyä tekemään.

Kannattavuuden kannalta Turkki nostaa esille 3 olennaista asiaa:

  • pitää pystyä maksamaan kulunsa
  • pitää pystyä maksamaan itselleen/mahdollisille työntekijöille palkka ja
  • pitää olla tarpeeksi rahaa, jotta voi investoida.

– Itsellä esimerkiksi suojavarusteet ovat sellaisia, ettei niitä ilmankaan voi olla. Laatuunkin kannattaa satsata ja vaikka käytettynäkin kannattaisi joskus jotain hankkia, niin uusiin työvälineisiin saa aina takuun. Takuun lisäksi kaluston uutena hankkimisessa pitää huomioida myös ALV-vähennykset ja poistot, eli jopa 50 % tulee takaisin ensimmäisen vuoden aikana. Huoltokustannuksetkin on syytä huomioida, eivätkä ne moottorisahatkaan kestä ikuisesti.

– Toinen juttu on, että kun olet jossain metsätyömaalla, jonne ajaa esimerkiksi 45 minuuttia/suunta ja se sun saha hajoaa, niin olisi hyvä olla varasaha. Eli ennakoida pitää ja varautua vähän kaikkeen. Toisekseen; niitä suojavarusteitakin tarvitsee olla yleensä kahdet kappaleet, koska eihän ne sateessa kastuneet turvakengät vaikkapa kuivu yhden yön aikana seuraavalle päivälle käyttökuntoon.

Uusia yrittäjiä Turkki kannustaa miettimään, että se homma on sellaista, mitä haluaa tehdä, jotta työssä jaksaa. Oma osaaminenkin on tärkeää, sillä sitä pitää olla, jotta työtään voi ylipäätään tehdä.

Mietittävää on siis ollut – ja vastoinkäymisiäkin. Pakko siis kysyä, että jos saisit aiemman työn takaisin, niin lähtisitkö?

– Aika suurella todennäköisyydellä en, vaikkakin se riippuu siitä, että miten tuo toinen yritysvuosi lähtee menemään. Se ylimääräinen raha mikä siitä lentämisestä tulee, ei kuitenkaan olisi sen arvoista, että olisin 3 viikkoa kuukaudesta ulkomailla ja aina väsyisin aikaeroistakin esimerkiksi. Se raha ei tavallaan ole sen arvoista minulle enää.

Yrittäjyydessä on myös oma vapautensa ja tässä tapauksessa mukavuutensa, joka viehätti vuosikymmeniä ulkomailla työnsä vuoksi reissannutta yrittäjää.

– Yrittäjyydessä innosti myös, että tämä on ensimmäinen kerta 30 vuoteen, että tulen joka ilta kotiin ja pystyn nukkumaan omassa sängyssäni. Aikaisemmin kuin vietti joka vuosi 200 yötä hotellissa ja aikaerot siihen päälle, niin kyllähän tämä nyt on todella positiivinen muutos aiempaan.

Turkin kuulumisia ja yhteystiedot löydät Facebookista haulla @MetsaTurkki

Teksti: Piia Mäkilä
Kuvat: Tommi Turkki

Uusyrityskeskukset tarjoavat maksutonta yritysneuvontaa alkaville yrittäjille ja yrittäjyyttä suunnitteleville. Mikkelin seudun Uusyrityskeskuksen yhteystiedot löydät täältä ja muiden alueiden Uusyrityskeskusten yhteystiedot täältä.