Ameer hyppäsi rohkeasti yrittäjäksi

Parturi-kampaamo In-Dikon vastuulleen ottanut Ameer Namdar näkee yrittäjyyden enemmän mahdollisuutena kuin uhkana.

In-Dikon entinen yrittäjä Maija Klippa sekä uusi yrittäjä Ameer Namdar

In-Dikon entinen yrittäjä Maija Klippa sekä uusi yrittäjä Ameer Namdar kehuvat kumpikin Uusyrityskeskukselta saatua erittäin hyvää neuvontapalvelua omistajanvaihdokseen liittyen.

 

Tuoreella yrittäjällä, 38-vuotiaalla Ameer Namdarilla, on riemastuttavan positiivinen asenne sekä elämään että myös yrittäjyyteen. Hän aloitti vuoden vaihteessa yrittäjänä mikkeliläisessä, Porrassalmenkadulla sijaitsevassa parturi-kampaamo In-Dikossa. Namdar näkee, että vaikka elämän joissain käänteissä niin sanotusti häviäisikin, niin voi silti katsoa olevansa voittaja, koska on saanut tärkeää kokemusta.

– Itse ajattelen vahvasti niin, että ei pidä pelätä sitä, mitä voi riskin ottamalla hävitä, vaan ennemmin nähdä mitä mahdollisuuksia se tuo!

Irakilaistaustainen, vuonna 2015 Suomeen saapunut Namdar kertoo, että tie suomen kieltä taitamattomasta maahanmuuttajasta tähän hetkeen ei ole ollut aivan helppo. Määrätietoista miestä on kuitenkin ohjannut oma kutsumus ja näkemys siitä, että hän haluaa olla itse oma pomonsa.

– Suomessa aloitin nollasta, vaikka minulla oli kotimaassani korkeakoulututkinto graafikon töihin. Aluksi asuin Porvoossa, kunnes tutustuin vaimooni. Hän ja hänen vanhempansa asuivat täällä Mikkelissä, ja niin muutimme mekin tänne, Namdar kertaa ja sanoo perheeseensä kuuluuvan nykyisin hänen ja vaimon lisäksi myös kaksi lasta.

 

Oman alan etsintää

Korkeakoulututkinnon lisäksi Namdarilla oli Suomeen tullessaan hallussaan kolmen kielen taito. Hän puhui farsia, arabiaa ja myös sujuvaa englantia, jolla pärjäsikin Suomessa melko hyvin.

– Halusin kuitenkin suorittaa aikuisten perusopetusta, etenkin siksi, että halusin oppia suomen kielen. Nyt olen viisi vuotta harjoitellut, ja kieli sujuu jo aika mukavasti.

– Tässäkin asiassa rohkeus on tärkeää. Pitää uskaltaa vain puhua ihmisille, eikä pelätä sitä, jos joku yksittäinen sana sattuu menemään väärin! Namdar rohkaisee.

Koulun käymisen ohella hän työskenteli siivoojana. Koko ajan oli ajatus siitä, että kunhan oma ala löytyy, hän haluaa jossain vaiheessa ryhtyä yrittäjäksi.

– Aloitin ensin ammattiopistossa koodarin opinnot, mutta se oli pakko jättää kesken migreenin vuoksi. Hain myös useaankin paikkaan töihin, mutta ainakin itselle jäi se kuva, että kun työhakemuksesta luettiin nimeni, niin tie haastatteluvaiheeseen nousi pystyyn.

 

Harjoittelua vuokratuolilla

Tie kohti nykyistä tilannetta alkoi, kun luovuutta omaava Namdar alkoi pohtia parturi-kampaajan uraa.

– Kun esitin ajatuksen opettajalle, niin hän kyseli minulta, että onko asia minulle ihan ok. Minä en ihan ymmärtänyt mitä hän tarkoittaa ja sanoin, että ”joo joo!”. Sitten kun opinnot alkoivat, niin tajusin hänen tarkoittaneen sitä, että kaikki muut opiskelijat olivat naisia! Namdar nauraa.

Hän lisää, ettei asiassa mitään ongelmaa ollut, asia vain tuli hänelle yllätyksenä. Esimerkiksi Välimeren maissa miehiä on alalla vähintään puolet tekijöistä.

Opintoihin kuului paljon käytännön harjoittelua heti alusta saakka. Harjoittelua Namdar kävi tekemässä esimerkiksi kampaamo Ahotiellä, jonne hän meni oppisopimuksella töihinkin.

– Tässä In-Dikossa taas tutustuin yrittäjä Maija Klippaan, kun olin muutamankin harjoittelujakson tässä. Valmistumiseni jälkeen kysyin Maijalta, että pääsisinkö tähän tekemään vuokratuolilla. Se kävi Maijalle, ja teinkin sitten vajaan vuoden sillä mallilla töitä, Namdar muistelee.

 

Yrittäjäksi ja kasvu mielessä

Ameer Namdar sanoo, että hän puhui avoimesti Maija Klipalle haaveistaan ryhtyä itse yrittäjäksi.

– Entistä vahvemmin pohdin yrittäjäksi ryhtymistä, kun näytti siltä, että asiakkaita alkaa käymään yhä enemmän. Ja he lähtivät vieläpä tyytyväisenä tästä minun tuolistani pois! Namdar hymyilee.

Kun roolien kääntäminen ylösalaisin yrittäjästä vuokratuolilaiseksi kävi myös Klipalle, alkoi kuvio hahmottua. Niinpä Namdarilla on nyt paitsi parturi-kampaamon liiketoiminta, niin myös liiketila oman osakeyhtiönsä omistuksessa.

– Halusin nimenomaan tämän tilankin omaksi. Se mahdollistaa nyt osaltaan suunnitelmissa olevan kasvun joidenkin vuosien sisällä. Tähänhän voisi tulla vaikkapa muuta kauneudenhoitopalvelua tai esimerkiksi jalkahoitoa, hän suunnittelee muun muassa alakerrasta löytyviin tiloihin viitaten.

Yrittäjäksi ryhtymisessä jännitti esimerkiksi ne paljon puhutut paperityöt.

– Saatiin kuitenkin Maijan kanssa tosi hyvää ja joustavaa neuvontaa Uusyrityskeskukselta. Siellä oltiin tosi avuliaita, ja sai rauhassa kysellä kaikki asiat läpi, Namdar kehaisee omistajanvaihdoksen sujuvuuden taannutta palvelua.

 

Tekstin ja kuvat  Helmi hankkeelle on tuottanut Niko Takala.