Kannustaminen kannatti: mikkeliläinen hoitola sai uudet jatkajat kahdesta nuoresta kosmetologista

Heli Seppänen myi vuonna 2008 perustetun Laguna-hoitolan Kiia Laitiselle ja Elina Siposelle, entisille harjoittelijoilleen.
Hyvän olon hoitola Laguna vaihtoi loppuvuonna 2024 omistajaa. Heli Seppäsen perustama, Mikkelin keskustassa toimiva hoitola jatkaa toimintaansa Kiia Laitisen ja Elina Siposen kipparoimana.
Yrittäjä kannusti yrittämään
Yhteistyö juontaa juurensa useamman vuoden taakse. Laitinen ja Siponen valmistuivat kosmetologeiksi vuosina 2019 ja 2020. Molemmat suorittivat opintojensa harjoittelujakson Lagunassa. Kun silloinen yrittäjä Heli Seppänen kaipasi lisäkäsiä, tämä soitti entiset harjoittelijansa töihin. Välissä oli haastavat koronavuodet, joista yritys selvisi säikähdyksellä.
Seppänen sai kannustettua molemmat perustamaan toiminimet. Yrittäjyys ei ollut kummallekaan itsestäänselvyys. Kannustuksen sanoilla oli kauaskantoiset seuraukset. Nyt kaksikko luotsaa yhdessä osakeyhtiötä.
– Loppuviimein tässä kävi ihan hyvin! Seppänen naurahtaa.
– Olisin tuskin tässä tilanteessa, jos Heli ei olisi potkinut vähän eteenpäin. Aina olin sanonut, että minusta ei tule yrittäjää ja en jaksa hieroa ihmisiä työkseni. Kappas vain, molemmat niistä toteutuivat. Haluan joskus olla sellainen ihminen, joka Heli oli minulle, Laitinen kertoo.
Heli Seppänen työskentelee yrityksessä vielä osa-aikaisesti. Tällä tavoin mahdollistuu loiva lasku yrittäjyydestä sekä sujuva vahdinvaihto Lagunan pyörittämisessä. Ei tule Seppäsen sanoin täysi “äkkipyssäys”.
Hyvinvointipalveluja, jotka sopivat kaikille
Heli Seppänen on koulutukseltaan kosmetologi ja kuntohoitaja. Seppänen teki molempien alojen töitä Anttolanhovissa 2000-luvun alkuun asti.
Vuonna 2008 Heli Seppänen vaihtoi toiminimen osakeyhtiömuotoon. Lagunan ajatuksena on ollut alusta asti painotus hyvinvointiin ja siihen, että palvelut sopivat kaikille.
– En halunnut perinteistä kauneushoitolaa. Halusin tällaisen spa-tyylisen paikan, johon olisi kaikkien helppo tulla. Meillä käy esimerkiksi jonkin verran miesasiakkaita, Seppänen kertoo.
Laguna tarjoaa erilaisia kasvo-, käsi- ja jalkahoitoja, kynsien, kulmien ja ripsien laittoa, sokerointeja sekä hierontoja. Hyödyksi on se, että joka lagunalaisella on omat vahvuutensa.
Kiia Laitinen valmistui kosmetologiksi koronakeväänä 2020. Laitinen teki hetken aikaa muita töitä ennen kuin yrittäjyys kutsui.
– Se oli tammikuuta 2021, kun perustin toiminimen. Tammikuussa 2022 jäin kokonaan tähän toiminimiyrittäjäksi. Kävin lisäksi ripsienpidennyskurssin ja hierojan ammattitutkinnon. On kivaa, kun yksikään työpäivä ei ole samanlainen, Laitinen kertoo.
Laitisen osaamisessa on paljon samaa kuin Seppäsellä, joka on tehnyt myös hierontoja. Elina Siposen erityisalaa ovat esimerkiksi kasvohoidot sekä käsihoidot, kuten kestolakkaukset. Lagunassa työskentelee myös kaksi hierojaa.
Lagunan ajatus tulee uusien yrittäjien mukaan pysymään entisenlaisena. Uusia hoitokokonaisuuksia on kuitenkin suunnitteilla.
Siirtymä oli sujuva
Omistajanvaihdosprosessia Seppänen kertoo pohtineensa ensimmäistä kertaa pari vuotta sitten. Mikkelin seudun Uusyrityskeskuksesta oli apua monessa vaiheessa. Seppänen kävi paikan päällä tapaamassa Uusyrityskeskuksen neuvojaa ja kävi viestinvaihtoa monista vaihdokseen liittyvistä velvollisuuksista. Samoin kävivät myös Laitinen ja Siponen, samalla neuvojalla, Heli Tavastilla.
Neuvot ja rohkaisu auttoivat. Omistajanvaihdos sujui yllättävänkin kivuttomasti.
– Olihan hoidettavia asioita paljon, mutta ne menivät omalla painollaan, Siponen sanoo.
Laguna Oy:n omistajuus on jaettu kahdelle toisensa pitkään tuntevalle yrittäjälle. Järjestely mahdollisti sen, mihin kumpikaan ei olisi yksinään ryhtynyt.
Tekstin ja kuvat HELMI-hankkeelle on toimittanut Santtu Paananen/Nyanssimedia