Työkokemus katsastusalalta hyödytti Jaakko Falckia ja Teemu Karosta oman yrityksen perustamisessa ja lupaprosessissa
Marskin Katsastus Oy tarjoaa katsastusten lisäksi rekisteröintejä ja lumenaurauspalveluita. Katsastusaseman perustamisen edellyttämä lupaprosessi oli yrittäjien mukaan jännittävä mutta ripeä.

Katsastusaseman perustaminen on siinä mielessä jännittävää, että toimintaan tarvittavia lupia voi hakea vasta sitten, kun kaikki tilat ja kalusto ovat toimintavalmiudessa. Lupaprosessin aikana voi siis vain odottaa ja toivoa, etteivät uuteen yritykseen tehdyt investoinnit mene hukkaan.
Tässä tilanteessa Jaakko Falck ja Teemu Karonen olivat huhtikuussa 2019, jolloin he perustivat yhteisen katsastusasemansa Mikkelin Tuskuun. Samoissa tiloissa toiminut katsastusasema muutti tuolloin muualle, ja kyseisen yrityksen palveluksessa aiemmin työskennelleet Falck ja Karonen kokivat tilaisuutensa koittaneen oman yrityksen perustamiseksi.
– Näimme markkinaraon siinä, että samat miehet jatkavat samassa paikassa. Mietimme myös, että miksi tekisimme tätä toiselle, kun meillä on ammattitaito tehdä tätä itsekin, sanoo Karonen.
Odotettuaan pari viikkoa ”sydän syrjällään”, kuten Falck kuvailee, kaksikko sai Trafilta luvan avata katsastusasemansa, Marskin katsastuksen, ovet. Vaikka luvan hakeminen oli stressaavaa aikaa, sujui se loppujen lopuksi melko sukkelaan – osakeyhtiö perustettiin maaliskuun puolessa välissä, ja myönteinen lupapäätös saapui 26. huhtikuuta.
– Tietenkin se auttoi, että olemme jo toimineet katsastajina ja rekisterijöinä, eikä tarvinnut hakea henkilökohtaisia lupia. Jos aloittaisi ihan nollasta, niin joutuisi harjoittelemaan jonkun toisen valvonnassa, yrittäjät avaavat.
Falckilla oli entuudestaan myös toiminimi, jonka kautta hän aurasi lunta sivutoimisesti. Osakeyhtiön perustettuaan hän myi aurauskalustonsa Marskin katsastukselle, joten yhteinen yritys tarjoaa nyt myös aurauspalveluita.
Markkinointivaltteina kutsukirjeet
Falckin ja Karosen ennakko-oletus osui oikeaan, sillä monet entisen työpaikan asiakkaat vaihtoivat heidän mukanaan Marskin Katsastukseen.
Myös tuuria oli matkassa, sillä kevättalvella 2019 – siis juuri ennen kuin Falck ja Karonen perustivat yrityksensä – Mikkelin suurin katsastusasema myytiin toiselle paikkakunnalle, minkä myötä Marskin Katsastuksesta tuli ainoa mikkeliläisomisteinen katsastusasema.
Yrittäjät saivat huomata, että monille yksityis- ja yrityisasiakkaille paikallisuus oli tärkeä arvo katsastusasemaa valitessa.
Sittemmin markkinoinnissa on kokeiltu myös lehti- ja somemainontaa, mutta edes somejättien algoritmit eivät toistaiseksi osaa sanoa, kenen auto on katsastusta vailla. Niinpä tehokkaimmaksi markkinointikeinoksi on paljastunut kutsukirje, joka lähetetään sähköisesti tai postitse katsastusta vaativan auton omistajalle.
– Google-mainonta on myös tärkeä kanava. Kun lyödään Googleen sanat ”Mikkeli” ja ”katsastus”, on yrityksen nimen ilmestyttävä kärkipäähän, Falck toteaa.
Yrittäjät kuvailevat toimintaansa varsin nousujohteiseksi, ja kaksikolla on keskusteluja käytävänään sen suhteen, millaisen vision mukaan he haluavat yritystään kasvattaa. Alkuvuodesta Marskin Katsastus palkkasi ensimmäisen täyspäiväisen työntekijänsä.
– Nykyisissä tiloissamme kolme työntekijää on maksimi. Tällä hetkellä puolet kolmannen henkilön ajasta menee jo ihan muuhun kuin katsastamiseen, esimerkiksi hallintoon, yrittäjät kertovat.
Kesällä katsastetaan ahkerimmin
Katsastustoiminnalle on tyypillistä vahva kausiluonteisuus. Tänä kesänä kumpikin yrittäjä vietti ensimmäistä kertaa lyhyen kesäloman, mutta molemmat tuntuvat asennoituneen siten, että kesällä painetaan töitä ja talvella huilataan.
– Kesällä ei kolmen työntekijän tarvitse miettiä, että mitä sitä tekisi, kun autoja tulee sisään koko ajan. Tässä vaiheessa vuotta alkaa jo vähän hiljenemään, Karonen tuumii.
Hiljaisempina kuukausina hoidetaan myös hallinnollisia tehtäviä sekä valmistaudutaan vuosittaiseen auditointiin, jossa varmistetaan, että katsastusasema vastaa laatuvaatimuksia – siis ikään kuin katsastetaan katsastusasema.
Linkki Markin Katsastus Oy:n nettisivuille
Kuvat ja teksti: Lotta Tuominen