Yrittäjän on tärkeää muistaa tuulettaa arjen onnistumisia
Miika Marjamäki aloitti yrittäjänä lokakuussa 2017 ennestään tutulla alalla, kun hän oli ensin käynyt Uusyrityskeskuksessa keskustelemassa suunnitelmistaan. Marjamäki kiertää pääasiassa Itä-Suomen alueella myymässä yrityksille ja julkishallinnolle erilaisia mainos- ja liikelahjoja, toimistotarvikkeita, ergonomiatuotteita, taukoliikuntavälineitä sekä kouluille ja päiväkodeille myös askartelutarvikkeita.
Yrittäjäuran alkutaival on mennyt Marjamäen mukaan suunnitellusti, ja suurempia yllätyksiä tai hankaluuksia ei ole tullut vastaan.
– Yrittäjäksi ryhtyminen oli melko helppoa, koska toimiala oli tuttu ja minulla oli jo vahva osaaminen ja valmiit verkostot, Marjamäki toteaa.
Marjamäen työhistorian kautta tutuksi tulleet asiakkaat ovat olleet tärkeässä asemassa ja uusasiakashankintaa ei tarvinnut alussa suuremmin tehdä. Parhaiten Marjamäen mukaan uusia asiakkaita tulee kuitenkin puskaradion kautta.
– Kun tekee hyvin työnsä ja ansaitsee asiakkaiden luottamuksen, niin positiivinen maine leviää helpommin.
Täysin uusien asiakkaiden hankinta ilman verkostoja on erittäin työlästä ja se vaatii Marjamäen mukaan paljon energiaa. Marjamäen mukaan yrityksiin ja yrittäjien luokse on kuitenkin helpompi mennä itsekin yrittäjänä, koska silloin kauppaa tehdä vertaisina eli yrittäjältä yrittäjälle.
Parasta yrittäjän arjessa on pienetkin onnistumiset.
– Aina pitäisi muistaa tuulettaa, kun siihen on vähänkin aihetta. Sellainen tilanne voi olla vaikkapa tyytyväinen asiakas.
Kehittämiskohteeksi yrityksessään Marjamäki mainitsee markkinoinnin. Siihen hän on ajatellut panostaa lähitulevaisuudessa ja hän aikoo ehkä ottaa haltuun myös some-kanavat.
Yrittäjyydessä on ollut Marjamäelle opeteltavaa kuten laskutuksen hoitaminen, hankintakanavoiden löytäminen, hallinnon pyörittäminen sekä tietotekniikan haltuun otto. Kirjanpidon Marjamäki on ulkoistanut kokonaan tilitoimistolle. Marjamäen mielestä on parempi keskittyä siihen, minkä hän on osaa parhaiten eli asiakkaiden palvelemiseen.
– Parasta yrittäjyydessä on se, että saan itse suunnitella omat aikatauluni. Pidän myös huolen siitä, että viikoittain jää tarpeeksi aikaa palautua, koska olen paljon tien päällä. Kun työ on mieleistä ja aikataulut suunniteltu hyvin, niin se ei edes tunnu työlle.
Yrittäjyyttä vielä pohtivia Marjamäki kannustaa ryhtymään toimeen heti. Intohimo omaa alaansa kohtaan, on Marjamäen mielestä avain yrittäjänä menestymiseen. Myös Uusyrityskeskuksen tuki yritystä perustettaessa oli Marjamäelle tärkeää.
– Ei kannata pohtia aloittamista turhan pitkään. Itsekin mietin liian pitkään yrittäjäksi lähtemistä. Olen erittäin tyytyväinen, että päädyin tähän ratkaisuun!
Tästä Marjamäki Oy:n kotisivuille.
Teksti: Anna-Liisa Immonen